





Tammesta valmistetut kapulat tokon tunnistusnoudon opettamiseen. Kapulat on höylätty sileiksi ja sahauspinnat on hiottu tikuttomiksi.
Tunnistusnouto eli "tunnari" kuuluu tottelevaisuuskokeen voittaja- ja erikoisvoittajaluokan liikkeisiin. Tunnistusnoudon kapuloiden puulajia ei ole säännöissä erikseen määritetty, ja on tavallista, että muualla Euroopassa kapuloissa käytetään muita puulajeja kuin Suomessa. Monissa Euroopan lehtipuissa on erilainen ominaistuoksu kuin suomen kapuloissa, ja erilaisesta puusta valmistetuilla kapuloilla saakin erinomaista vaihtelua tunnaritreeniin ja harjoitusta Euroopan kilpakehiin.
Tammikapula on myös merkittävästi kovempi kuin perinteinen mäntykapula, ja tammikapuloiden avulla voi koiralle opettaa tunnarikapulan pitoa. Kapulan ollessa kovempi, ei hammas uppoa puuhun eikä pureskelu tunnu koirasta yhtä mukavalle. Wooddogin tammiset tunnistusnoudonkapulat on hiottu reunoilta sileiksi, eikä niistä irtoa tikkuja.
Kapulan koko on 2 x 2 x 10 cm.
Pakkauksessa on 50 kapulaa.

