Aktivointilelut

Riemun valikoimasta löydät paljon vaihtoehtoja koiran virikkeellistämiseen. Lajityypilliseen käytökseen kuuluvaa ruoanhankintaa voi helposti tarjota arjessa erilaisilla aktivointi- ja virikeleluilla. Pitkäkestoista puuhaa voit tarjota vaikka pakkaspäiviin ja toipilasaikaan vaikeammilla älypeleillä ja pakastettavilla virikeleluja. Nopeasti ja vaivattomasti ruoalla täytettävät lelut tuovat sopivasti lisäarvoa ateriointiin ja arki sujuu helposti kun karvakaveri pysyy tyytyväisempänä omistajalle vaivattomien virikkeiden parissa.

Virikeruokailulla on lemmikille useita etuja, ja ruoan parissa puuhastelu tuottaakin koiralle enemmän mielihyvää kuin itse syöminen. Kaikki koirat tarvitsevat puuhaa, johon purkaa energiansa, ja päivittäinen puuhastelu virikkeiden parissa ohjaa energian oikeaan kohteeseen ja koiran häiriökäyttäytyminen voi vähentyä. Hidas ruokailu vähentää ilmavaivoja ja ahmimisesta johtuvaa oksentelua ja koiran ruoansulatus toimii paremmin. Syljen erityksen lisääntyessä myös hampaiden hyvinvointi paranee ja monissa aktivointileluissa on myös purupuuhaa koirille.

Kaikki lelut eivät sovi kaikille koirille, vaan kannattaa tarkkailla oman koiran mieltymyksiä ja valita persoonaan ja ikään sopiva virike. Pennut ovat malttamattomia ja virkkeiden tulee olla helpompia. Nuuskumatosta voi napata kiinni ja ravistaa, ellei oikeaa tapaa leikkiä opeteta koiralle. Usein virikkeiden käyttö vaatiikin pienen ohjeistuksen ja avun koiralle, ja etenkin älypelejä tulisi pelata koiran kanssa yhdessä. Labyrinttikuppia voi pitää aluksi itse kiinni, Kongin antaa jäädyttämättömänä ja palloon laittaa mahdollisimman pieniä makupaloja, jotta oikea tekniikka löytyy nopeasti eikä väärä tekniikka pääse vahvistumaan. Sopivan tekniikan löydyttyä voi koiran antaa rauhassa puuhastella itsenäisesti.

Hauskat leikkihetket virikkeiden parissa on joka koiran oikeus!

 

EUR
177 tuotetta
Järjestys:
West Paw Toppl Stopper tulppa - Muut virikelelut - 004240 - 1
West Paw Toppl Stopper tulppa - Muut virikelelut - 004240 - 2
West Paw

West Paw Toppl Stopper tulppa

Stopper täyttötulppa helpottaa Topplien täyttämistä myös kosteammilla ruoilla!
(0)
16,90 €
Heti varastosta (Mikkeli)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Nina Ottosson Dog Worker aktvointipeli - Älypelit - 020685 - 1
Koiran aktivointipeli Nina Ottosson Dog Worker - Älypelit - 020685 - 2
Nina Ottosson

Aktivointilpeli Nina Ottosson Dog Worker

Aktivointipeli Workerin avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusi taitoja! Dog Worker peli on tarkoitettu ensisijaisesti kokeneemmille pelaajille, joilla on jo...
(0)
33,95 €
Tuote tilapäisesti loppu
Nina Ottosson koiran aktivointipeli - Älypelit - 7201 - 1
Nina Ottosson

Aktivointipeli Dog Smart

Aktivointipeli Smartin avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusi taitoja! Dog Smart aktivointipeli on tarkoitettu ensisijaisesti aloitteleville pelaajille. Se on Nina...
(0)
16,95 €
Heti varastosta (Lahti)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
SodaPup Flower design virikekuppi, lila - Ruokailua hidastavat kupit - 42497 - 1
SodaPup Flower design virikekuppi, lila - Ruokailua hidastavat kupit - 42497 - 2
SodaPup

SodaPup Flower design virikekuppi, lila

Lila
SodaPup virikekuppi Flower Design hidastaa lemmikkisi ruokailua ja tekee aterioinnista Riemukkaan aktivointihetken! SodaPup Flower ruokakupissa on ateriointia hidastavia pienempiä lokeroja jotka...
(0)
25,50 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Kong Extreme koiran aktivointilelu, musta - Muut virikelelut - 102327 - 1
Kong

Kong Extreme koiran aktivointilelu, musta

Kong Extreme aktivointilelu Kong Extreme on Kongin kestävimmästä kumiseoksesta valmistettu aktivointilelu innokkaimmille pureskelijoille. Kongin ainutlaatuinen luonnonkumimateriaali on suunniteltu...
(4)
10,95 € - 34,95 €
Useita vaihtoehtoja
Kong Lock-It Small 3-palloa - Muut virikelelut - 5262 - 1
Kong Lock-It Small 3-palloa - Muut virikelelut - 5262 - 2
Kong

Kong Lock-It Small 3-palloa

S 3 kpl
Kong Lock-It on palapelin tapainen lelu jolla voi aktivoida koiraa hauskalla tavalla. Palojen paikkoja voi vaihdella kiinnityksen avulla ja täyttää lelut ruualla tai nameilla, jolloin koiralle...
(0)
11,95 €
Heti varastosta (Lahti)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
funnl west paw - Muut virikelelut - 42034 - 1
puruluun pidike - Muut virikelelut - 42034 - 2
West Paw

West Paw Funnl aktivointilelu

11 x 8 x 8 cm
West Paw n uusin aktivointilelu Funnl on suunniteltu maltillisille pureskelijoille. West Paw Funnl on jo itsessään hauska leikkikalu. Kumilelu pomppii epäkeskosti, ja sen reunoja on mukava...
(0)
29,95 €
Heti varastosta (Mikkeli)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Doggotique Slow Bowl Bloom - Ruokailua hidastavat kupit - 20461 - 1
Doggotique Slow Bowl Bloom - Ruokailua hidastavat kupit - 20461 - 1
Uusi
Doggotique

Doggotique Slow Bowl Bloom

Ruokailua hidastava virikekuppi koirille ja kissoille. Helppohoitoinen silikonikuppi rauhoittaa, aktivoi ja hidastaa syömistä. BPA-vapaa ja konepesun kestävä.
(0)
27,90 €
Useita vaihtoehtoja
Fun Feeder Slo-Bowl, harmaa - Ruokailua hidastavat kupit - 5735 - 1
Fun Feeder Slo-Bowl, harmaa - Ruokailua hidastavat kupit - 5735 - 2
Outward Hound

Fun Feeder Slo-Bowl, harmaa

Fun Feeder Slo-Bowl ahmimisenestokuppi auttaa lemmikkiäsi syömään terveellisessä ja rauhallisessa tahdissa, mikä parantaa ruoansulatusta. Fun Feeder Slo-Bowl ruokakupissa on ateriointia...
(0)
19,95 € - 27,95 €
Useita vaihtoehtoja
sodapup magnum - Muut virikelelut - 41674 - 1
SodaPup Can Toy Magnum koirien virikelelu, musta - Muut virikelelut - 41674 - 2
SodaPup

SodaPup Can Toy Magnum koirien virikelelu, musta

Sylinterimäinen virikelelu koirasi aktiiviseen arkeen. Sopii hyvin myös isoille koirille. Täytä lelu koirasi ruoalla tai suosikkiherkulla ja tarjoile mukava puuhahetki ruokailun yhteydessä!...
(0)
21,90 € - 28,90 €
Useita vaihtoehtoja
Vuoka koiran namien leivontaan - Palkitsemistarvikkeet - 28800 - 1
Leivontavuoka syd=C3=A4n - Palkitsemistarvikkeet - 28800 - 2
Trixie

Vuoka makupalojen leivontaan

Silikoninen vuoka sopii itsetehtyjen makupalojen paistamiseen sekä nuolumatoksi. Sydämen tai luun malliset makupalat on helppo irrottaa taipuisasta vuoasta, ja uunin lisäksi vuoka kestää myös...
(2)
21,90 €
Useita vaihtoehtoja
Dog Treat Maze - Aktivointipallot - 020052 - 1
Dog Treat Maze - Aktivointipallot - 020052 - 2
Nina Ottosson

Dog Treat Maze

Nina Ottossonin suunnittelema koiran aktivointipeli Dog Treat Maze Hauska ja arvaamaton namikiekko! Täytä lelu koiran suosikki ruokanappuloilla tai nameilla, helppo ja hauska käyttää. Aseta...
(1)
18,95 €
Heti varastosta (Mikkeli)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Kong Rewards Ball L - Aktivointipallot - 5104 - 1
Kong Rewards Ball L - Aktivointipallot - 5104 - 2
Kong

Kong Rewards Ball L

Kong Rewards Ball aktivointilelu tarjoaa hauskaa tekemistä koirallesi. Täytä Kong Rewards Ball herkkunappuloilla ja koirallesi riittää tekemistä pitkäksi aikaa pyöritellessä ja heitellessä...
(0)
18,95 €
Heti varastosta (Lahti)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Planet Dog Lil Snoop aktivointipallo - Aktivointipallot - 27905 - 1
Outward Hound Nina Ottosson Orbee Tuff Lil Snoop - Aktivointipallot - 27905 - 2
Outward Hound

Outward Hound Lil Snoop aktivointipallo

Planet Dog Lil Snoop aktivointipallo on hauska virikelelu kaikille koirille. Planet Dog Orbee Tuff Snoop on joustavasta ja pehmeästä kumista valmistettu aktivointipallo koiralle. Koiralle puuhastelu...
(1)
19,95 €
Useita vaihtoehtoja
LickiMat Mini Playdate - Nuolumatot - 004500 - 1
LickiMat Mini Playdate - Nuolumatot - 004500 - 1
LickiMat

LickiMat Mini Playdate

LickiMat Mini Playdate on erityisesti pienille koirille ja kissoille suunniteltu nuolumatto. Harvempi kuvointi sopii erinomaisesti märkäruoan tai lihan ja raksujen yhdistelmille....
(1)
9,95 €
Useita vaihtoehtoja
Lickimat Playdate nuolumatto - Nuolumatot - 002848 - 2
LickiMat Playdate aktivointimatto 20 x 20 cm - Nuolumatot - 002848 - 1
LickiMat

LickiMat Playdate aktivointimatto 20 x 20 cm

LickiMat Playdate -aktivointimatto 20 cm x 20 cm LickiMat Playdate on suunniteltu aktivoimaan kissaasi tai koiraasi maistuvimmalla tavalla! Lemmikkisi lempiherkulla voit luoda tälle pitkäksi aikaa...
(4)
9,95 €
Useita vaihtoehtoja
SodaPup Coffee Cup koiran virikelelu, vihreä - Muut virikelelut - 003983 - 1
SodaPup Coffee Cup koiran virikelelu, vihreä - Muut virikelelut - 003983 - 2
SodaPup

SodaPup Coffee Cup koiran virikelelu, vihreä

Kuppimainen virikelelu koirasi aktiiviseen arkeen. Täytä lelu koirasi ruoalla tai suosikkiherkulla ja tarjoile mukava puuhahetki ruokailun yhteydessä!
(1)
16,95 € - 18,95 €
Useita vaihtoehtoja
Kong aktivointpallo Bamboo - Aktivointipallot - 24030 - 1
Aktivointipallo Kong Bamboo, Ø 12 cm - Aktivointipallot - 24030 - 2
Kong

Aktivointipallo Kong Bamboo, Ø 12 cm

12 cm
Aktivointipallo Kong Bamboo on mainio lelu koiran mielen virkistämiseksi ja ruokailun hidastamiseksi! Kong Bamboo aktivointipallolla voi korvata myös ruokakupin, laita nappulat palloon ja anna...
(0)
18,95 €
Heti varastosta (Mikkeli)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
LickiMat Mini Buddy 15 x 15 cm - Nuolumatot - 42050 - 1
LickiMat Mini Buddy 15 x 15 cm - Nuolumatot - 42050 - 1
LickiMat

LickiMat Mini Buddy 15 x 15 cm

LickiMat Mini Buddy-aktivointimatto 15 cm x 15 cm LickiMat Buddy on suunniteltu aktivoimaan kissaasi tai koiraasi maistuvimmalla tavalla! Lemmikkisi lempiherkulla voit luoda tälle pitkäksi aikaa...
(0)
9,95 €
Useita vaihtoehtoja
SodaPup nuolumatto Bones, violetti - Nuolumatot - 003970 - 1
SodaPup nuolumatto Bones, violetti - Nuolumatot - 003970 - 2
SodaPup

SodaPup nuolumatto Bones, violetti

SodaPup nuolumatto luukuviolla 20 x 20 cm SodaPup luukuvioinen nuolumatto hidastaa koirasi syömistä ja tekee ruokailusta mukavan virikehetken. Matto sopii mainiosti myös kissoille! SodaPup...
(1)
19,50 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Kong Squeezz Dental Stick purulelu 20 cm - Muut virikelelut - 24139 - 1
Kong

Kong Squeezz Dental Stick purulelu 20 cm

20 cm
Kong Squeezz Dentalstick purulelulla hampaiden hoito on paljon hauskempaa! Kong Squeezz Dentalstick on hauska ja hyödyllinen purulelu kaiken ikäisille koirille. Kong dental sticks kumilelu on...
(2)
13,95 €
Heti varastosta (Mikkeli)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Kong Senior koiran aktivointilelu, lila - Muut virikelelut - 103250 - 1
Kong Senior koiran aktivointilelu, lila - Muut virikelelut - 103250 - 2
Kong

Kong Senior koiran aktivointilelu, lila

Kong Senior aktivointilelu - hieman pehmeämpi versio iäkkäämmille leuoille Tämä aktivointilelujen klassikko ei ole menettänyt hohtoaan vuosien saatossa! Kong Senior on Kongin kestävästä...
(0)
8,95 € - 14,95 €
Useita vaihtoehtoja
Kong puppy koiran aktivointilelu - Muut virikelelut - 103242 - 1
Kong puppy koiran aktivointilelu - Muut virikelelut - 103242 - 2
Kong

Kong puppy koiran aktivointilelu

Kong Puppy aktivointilelu - hieman pehmeämpi versio pentujen pienille hampaille. Tämä aktivointilelujen klassikko ei ole menettänyt hohtoaan vuosien saatossa! Kong Puppy on Kongin kestävästä...
(1)
8,95 € - 14,95 €
Useita vaihtoehtoja
Nina Ottosson Dog Tornado Small - Älypelit - 20320 - 1
Nina Ottosson

Nina Ottosson Dog Tornado Small

Pienille koirille
Aktivointipeli Tornadon avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusi taitoja! Dog Tornado peli on tarkoitettu ensisijaisesti aloitteleville pelaajille, jotka vasta...
(0)
16,90 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
LickiMat Mini Tuff Soother Pinkki - Nuolumatot - 004497 - 1
LickiMat Mini Tuff Soother Pinkki - Nuolumatot - 004497 - 1
LickiMat

LickiMat Mini Tuff Soother Pinkki

LickiMat Mini Tuff Soother on erityisesti pienille koirille ja kissoille suunniteltu nuolumatto napakalla pohjalla. Nuolumaton tiivis kuviointi sopii erityisesti nestemäisille herkuille. Napakan...
(0)
12,90 €
Useita vaihtoehtoja
Slow Feeder Bowl Insert Blue Arch - Nuolumatot - 50230 - 1
Slow Feeder Bowl Insert Blue Arch - Nuolumatot - 50230 - 2
LickiMat

Slow Feeder Bowl Insert Blue Arch

Sininen
Slow Feeder Bowl Insert Blue Arch on silikoninen lisäosa, joka hidastaa syömistä ja sopii tavallisiin ruokakuppeihin.
(0)
6,95 €
Heti varastosta (Lahti)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Nuolumatto kissalle Lickimat Catster pinkki - Kissan aktivointilelut - 004495 - 1
LickiMat

LickiMat Catster nuolumatto kissalle 15 x 15 cm

LickiMat Catster -aktivointimatto tuo virikkeellisyyttä kissan ruokailuun! LickiMat Catster on suunniteltu aktivoimaan kissaasi maistuvimmalla tavalla! Lemmikkisi lempiruoalla ja herkuilla voit luoda...
(0)
9,50 €
Useita vaihtoehtoja
Lickimat koiralle ja kissalle vihre=C3=A4 - Nuolumatot - 002295 - 2
Lickimat Buddy Aktivointimatto - Nuolumatot - 002295 - 4
LickiMat

LickiMat Buddy aktivointimatto 20 x 20 cm

LickiMat Buddy-aktivointimatto 20 cm x 20 cm LickiMat Buddy on suunniteltu aktivoimaan kissaasi tai koiraasi maistuvimmalla tavalla! Lemmikkisi lempiherkulla voit luoda tälle pitkäksi aikaa...
(2)
9,95 €
Useita vaihtoehtoja
Lickimat aktivointimatto koiralle - Nuolumatot - 002850 - 1
LickiMat Soother aktivointimatto 20 x 20 cm - Nuolumatot - 002850 - 1
LickiMat

LickiMat Soother aktivointimatto 20 x 20 cm

LickiMat Soother -aktivointimatto 20 x 20 cm LickiMat Soother on suunniteltu aktivoimaan kissaasi tai koiraasi maistuvimmalla tavalla! Lemmikkisi lempiherkulla voit luoda tälle pitkäksi aikaa...
(3)
9,95 €
Useita vaihtoehtoja
SodaPup Lickimat Flower Power, pieni - Nuolumatot - 6460 - 1
SodaPup

SodaPup Lickimat Flower Power, pieni

S 12 x 17 cm
SodaPup Flower Power nuolumatto kukkakuviolla 12 x 17 cm SodaPup palapelikuviollinen nuolumatto hidastaa koirasi syömistä ja tekee ruokailusta mukavan virikehetken. Matto sopii mainiosti myös...
(0)
17,50 €
Tuote tilapäisesti loppu
Trixie Junior Aktivointitarjotin - Nuolumatot - 5697 - 1
Trixie

Trixie Junior Aktivointitarjotin

Junior Aktivointitarjotin tarjoaa lemmikillesi rentouttavaa tekemistä ja rauhallisen ruokailuhetken. Levitä mattoon esimerkiksi märkäruokaa, jauhelihaa tai turvotettua kuivanappulaa ja tarjoa...
(1)
6,90 €
Tuote tilapäisesti loppu
Ahmimisenestokuppi pienelle koiralle ja kissalle - Ruokailua hidastavat kupit - 9621 - 1
Outward Hound

Ahmimisenestokuppi Fun Feeder Slo-Bowl XS, värilajitelma

Fun Feeder Slo-Bowl ahmimisenestokuppi tiny auttaa lemmikkiäsi syömään terveellisessä ja rauhallisessa tahdissa, mikä parantaa ruoansulatusta. Fun Feeder -kupissa on ateriointia pidentävät...
(1)
9,95 €
Useita vaihtoehtoja
Ahmimisenestokuppi Pillars - Nuolumatot - 20453 - 1
Ahmimisenestokuppi Pillars - Nuolumatot - 20453 - 2
Uusi
Trixie

Ahmimisenestokuppi Pillars

Halkaisija 35 cm
Auttaa ahmimiseen ja tuo päivittäiseen ruokintaan helppoa virikettä kotona. Helppo pitää puhtaana ja sopii päivittäiseen käyttöön.
(0)
25,90 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Aktivointilelu Looper puuharengas - Muut virikelelut - 002147 - 1
Starmark

Aktivointilelu Looper puuharengas

Starmark Looper puuharengas aktivointilelu tarjoaa hauskuutta pitkäksi aikaa! Starmark Looper on hieman erilainen aktivointilelu, jonka tyhjentäminen ei sujukaan ihan tassunkäänteessä. Starmark...
(0)
19,90 € - 25,90 €
Useita vaihtoehtoja
Aktivointilpeli Nina Ottosson Dog Twister - Älypelit - 7205 - 1
Nina Ottosson

Aktivointilpeli Nina Ottosson Dog Twister

Aktivointipeli Twisterin avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusi taitoja! Dog Twister peli on tarkoitettu ensisijaisesti kokeneemmille pelaajille, joilla on jo...
(0)
30,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Aktivointipallo 5cm - Kissan aktivointilelut - 101256 - 1
Pawise

Aktivointipallo 5cm

Pawise aktivointipallo on pienikokoinen ja kevyt pallolelu kissalle ja kaikkein pienimmille koirille Pawise aktiointipallo on perinteinen aktivointilelu, joka sopii hyvin kissoille ja kaikkein...
(0)
2,95 €
Useita vaihtoehtoja
koiran aktivointipallo treat tumble - Aktivointipallot - 020053 - 1
nina ottosson koiran namipallo - Aktivointipallot - 020053 - 2
Nina Ottosson

Aktivointipallo Treat Tumble

Aktivointipallo Treat Tumble on mainio lelu koiran mielen virkistämiseksi ja ruokailun hidastamiseksi! Nina Ottosonin kuuluisat koiran aktivointilelut on saavuttaneet suuren suosion koiraperheissä....
(0)
7,95 € - 12,95 €
Useita vaihtoehtoja
Nina Ottosson koiran aktivointipeli Dog Brick - Älypelit - 7203 - 1
Nina Ottosson

Aktivointipeli Dog Brick

Aktivointipeli Dog Brickin avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusia taitoja! Dog Brick peli on tarkoitettu ensisijaisesti hieman aiempaa kokemusta omaaville...
(1)
27,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Aktivointipeli Dog Brick Small - Älypelit - 50050 - 1
Aktivointipeli Dog Brick Small - Älypelit - 50050 - 2
Nina Ottosson

Aktivointipeli Dog Brick Small

Pienille koirille
Aktivointipeli Dog Brick Smallin avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusia taitoja!
(0)
14,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Aktivointipeli Dog Casino - Älypelit - 7204 - 1
Nina Ottosson

Aktivointipeli Dog Casino

Aktivointipeli Casinon avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusi taitoja! Dog Casino peli on tarkoitettu ensisijaisesti aiempaa kokemusta omaaville pelaajille. Se on...
(0)
29,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Aktivointipeli koiralle Nina Ottosson Hide n' Slide - Älypelit - 6427 - 1
Aktivointipeli Nina Ottosson Dog Hide N Slide - Älypelit - 6427 - 1
Nina Ottosson

Aktivointipeli Nina Ottosson Dog Hide N Slide

Aktivointipeli Hide n' Sliden avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusi taitoja! Dog Hide n' Slide peli on tarkoitettu ensisijaisesti hieman aiempaa kokemusta omaaville...
(0)
27,95 €
Useita vaihtoehtoja
Aktivointipeli Nina Ottosson Dog Slider - Älypelit - 5276 - 1
Nina Ottosson

Aktivointipeli Nina Ottosson Dog Slider

Aktivointipeli Sliderin avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusi taitoja! Dog Challenge Slider peli on tarkoitettu ensisijaisesti kokeneemmille pelaajille, joilla on...
(0)
36,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Dog Comets Ceres with Treat Locker - Muut virikelelut - 80181 - 1
Dog Comets Ceres with Treat Locker - Muut virikelelut - 80181 - 2
Uusi
Dog Comets

Dog Comets Ceres with Treat Locker

Kestävä namipallo koiralle. Aktivoi, puhdistaa hampaita ja hieroo ikeniä. Täytettävä aktivointilelu tarjoaa virikkeitä ja pitkäkestoista tekemistä.
(0)
9,95 €
Useita vaihtoehtoja
Doggotique Basic Lick Mat - Nuolumatot - 43102 - 1
Doggotique Basic Lick Mat - Nuolumatot - 43102 - 2
Doggotique

Doggotique Basic Lick Mat

Rauhoittavaa puuhaa, hidas herkkuhetki ja mielekästä tekemistä – kaikki samassa tuotteessa koirille ja kissoille!
(0)
21,90 €
Useita vaihtoehtoja
Doggotique Slow Bowl Valentine - Ruokailua hidastavat kupit - 20456 - 1
Doggotique Slow Bowl Valentine - Ruokailua hidastavat kupit - 20456 - 1
Uusi
Doggotique

Doggotique Slow Bowl Valentine

Ruokailua hidastava virikekuppi koirille ja kissoille. Helppohoitoinen silikonikuppi rauhoittaa, aktivoi ja hidastaa syömistä. BPA-vapaa ja konepesun kestävä.
(0)
27,90 €
Useita vaihtoehtoja
Doggotique matkakuppi-setti - Ruokailua hidastavat kupit - 43099 - 1
Doggotique matkakuppi-setti - Ruokailua hidastavat kupit - 43099 - 2
Doggotique

Doggotique matkakuppi-setti

Kevyt ja kompakti matkakuppi lemmikille – täydellinen retkille, matkoille ja lenkeille!
(0)
25,90 €
Useita vaihtoehtoja
Ruokalua hidastava ruokakuppi OH Slow Tray - Ruokailua hidastavat kupit - 28771 - 1
Hidastava ruokakuppi lyhytkuonoisille koirille - Ruokailua hidastavat kupit - 28771 - 2
Outward Hound

Fun Feeder Slo Tray virikekuppi

Ø 26 cm
Fun Feeder Slo Tray ruokakupin avulla saat hidastettua ja virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua merkittävästi. Fun Feeder Slo Tray ruokakuppi on litteä virikekuppi, joka sopii kaikille koirille...
(0)
25,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Fun Feeder Wobble Slow Bowl, keinuva aktivointiruokakuppi - Ruokailua hidastavat kupit - 41917 - 1
Fun Feeder Wobble Slow Bowl, keinuva aktivointiruokakuppi - Ruokailua hidastavat kupit - 41917 - 2
Outward Hound

Fun Feeder Wobble Slow Bowl, keinuva aktivointiruokakuppi

Ø 23 cm
Oh Fun Feeder Wobble Slo Bowl Mint hidastaa syömistä jo 10 kertaisesti! Heiluva Slow Bowl sopii erinomaisesti koirille, joiden ruokailu on pelkkää ahmimista. Kuppi haastaa koiraa...
(1)
25,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Gotti namipallo "simpukka" - Palkitsemistarvikkeet - 4415 - 1
Gotti namisimpukka - Palkitsemistarvikkeet - 4415 - 2
Ale -20%
Jamihundsport

Gotti namisimpukka

Gotti namisimpukka Monikäyttöinen litteähkö namipallo sopii erinomaiseksi aktivointileluksi kotiin sekä palkkaukseen koiraharrastuksissa! Namisimpukan reunassa on lenkki, johon voit kiinnittää...
(0)
14,32 €Ovh. 17,90 €
Tuote tilapäisesti loppu
Kotimainen villa aktivointilelu koiralle - Haistelumatot - 003808 - 1
Kotimainen villainen aktivointilelu koiralle - Haistelumatot - 003808 - 1
VillaDog

Hapsunuusku aktivointilelu

VillaDog Hapsunuusku on hauska kotimainen, villasta valmistettu aktivointilelu. Hapsunuusku on nuuskumaton tyyppinen aktivointilelu, jonka sisään voi piilottaa ruokaa ja makupaloja. Hapsunuuskun...
(0)
22,00 €
Useita vaihtoehtoja
yoomy pot vihreä - Muut virikelelut - 43917 - 1
Inooko Yoomy Pot - Muut virikelelut - 43917 - 2
Uusi
Inooko

Inooko Yoomy Pot

Iinooko Yoomy Pot on täytettävä koiran aktivointilelu, joka hidastaa syömistä ja tarjoaa rauhoittavaa nuolemista. Täydellinen virikelelu koirille sisäkäyttöön.
(0)
19,90 €
Useita vaihtoehtoja
Koiran aktivointilelu Nina Ottosson Wobble Bowl - Älypelit - 5278 - 1
Koiran aktivointilelu Nina Ottosson Wobble Bowl - Älypelit - 5278 - 2
Nina Ottosson

Koiran aktivointilelu Nina Ottosson Wobble Bowl

Aktivointilelu Wobble Bowlin avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusi taitoja! Woblle Bowl koiran aktivointilelu on tarkoitettu kaiken kokoisille, rotuisille ja...
(1)
30,95 €
Heti varastosta (Mikkeli)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Kong Dental purulelu - Muut virikelelut - 103272 - 1
Kong

Kong Dental purulelu

Kong Dental Stick™ purulelu on valmistettu kestävästä Kong Classic kumista purupuuhaksi kaikille koirille. Kong Dental Stick purulelun erityiset Denta-Ridges™ urat auttavat puhdistamaan...
(0)
8,95 € - 16,95 €
Useita vaihtoehtoja
Konk Easy Treat makutahna cheddar - Muut virikelelut - 26967 - 1
Kong

Kong Easy Treat Cheddar juustonmaikuinen herkkutahna

Kong Easy treat herkkutahna on suunniteltu Kong-lelujen täytteeksi mutta se sopii mainiosti myös muiden kumisten ja muovisten aktivointilelujen täytteeksi. Pitkällä suuttimella makutahna on...
(0)
12,95 €
Heti varastosta (Mikkeli)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Kong Easy Treat Liver maksanmakuinen herkkutahna - Muut virikelelut - 102326 - 1
Kong

Kong Easy Treat Liver maksanmakuinen herkkutahna

Kong Easy Treat herkkutahna on suunniteltu Kong-lelujen täytteeksi mutta se sopii mainiosti myös muiden kumisten ja muovisten aktivointilelujen täytteeksi. Pitkällä suuttimella makutahna on...
(0)
12,95 €
Heti varastosta (Mikkeli)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Kong Tire virikelelu koirille - Muut virikelelut - 28775 - 1
Kong aktivointilelu koirille - Muut virikelelut - 28775 - 2
Kong

Kong Extreme Tire virikelelu koirille

Kong Extrene Tire koiran aktivointilelu on kestävä, ruoalla ja herkuilla täytettävä lelu kaikille koirille. Kong Extreme Tire on renkaan muotoinen ja ontto aktivointilelu, jonne on helppo laittaa...
(0)
16,95 € - 20,95 €
Useita vaihtoehtoja