Aktivointilelut

Riemun valikoimasta löydät paljon vaihtoehtoja koiran virikkeellistämiseen. Lajityypilliseen käytökseen kuuluvaa ruoanhankintaa voi helposti tarjota arjessa erilaisilla aktivointi- ja virikeleluilla. Pitkäkestoista puuhaa voit tarjota vaikka pakkaspäiviin ja toipilasaikaan vaikeammilla älypeleillä ja pakastettavilla virikeleluja. Nopeasti ja vaivattomasti ruoalla täytettävät lelut tuovat sopivasti lisäarvoa ateriointiin ja arki sujuu helposti kun karvakaveri pysyy tyytyväisempänä omistajalle vaivattomien virikkeiden parissa.

Virikeruokailulla on lemmikille useita etuja, ja ruoan parissa puuhastelu tuottaakin koiralle enemmän mielihyvää kuin itse syöminen. Kaikki koirat tarvitsevat puuhaa, johon purkaa energiansa, ja päivittäinen puuhastelu virikkeiden parissa ohjaa energian oikeaan kohteeseen ja koiran häiriökäyttäytyminen voi vähentyä. Hidas ruokailu vähentää ilmavaivoja ja ahmimisesta johtuvaa oksentelua ja koiran ruoansulatus toimii paremmin. Syljen erityksen lisääntyessä myös hampaiden hyvinvointi paranee ja monissa aktivointileluissa on myös purupuuhaa koirille.

Kaikki lelut eivät sovi kaikille koirille, vaan kannattaa tarkkailla oman koiran mieltymyksiä ja valita persoonaan ja ikään sopiva virike. Pennut ovat malttamattomia ja virkkeiden tulee olla helpompia. Nuuskumatosta voi napata kiinni ja ravistaa, ellei oikeaa tapaa leikkiä opeteta koiralle. Usein virikkeiden käyttö vaatiikin pienen ohjeistuksen ja avun koiralle, ja etenkin älypelejä tulisi pelata koiran kanssa yhdessä. Labyrinttikuppia voi pitää aluksi itse kiinni, Kongin antaa jäädyttämättömänä ja palloon laittaa mahdollisimman pieniä makupaloja, jotta oikea tekniikka löytyy nopeasti eikä väärä tekniikka pääse vahvistumaan. Sopivan tekniikan löydyttyä voi koiran antaa rauhassa puuhastella itsenäisesti.

Hauskat leikkihetket virikkeiden parissa on joka koiran oikeus!

 

Namipallo tarralla - Palkitsemistarvikkeet - 020681 - 1
Namipallo tarralla - Palkitsemistarvikkeet - 020681 - 2
Puppingtons

Namipallo tarralla

Namipallo tarralla Monikäyttöinen namipallo sopii erinomaiseksi aktivointileluksi kotiin sekä palkkaukseen koiraharrastuksissa! Namipallon pohjassa kätevä "silmukka", johon voit kiinnittää...
(48)
19,50 €
Useita vaihtoehtoja
Lampaankarvainen namipallo - Palkitsemistarvikkeet - 4245 - 1
Namipallo lampaankarvasta - Palkitsemistarvikkeet - 4245 - 2
Hundlands

Lampaankarvainen namipallo

Lampaankarvasta valmistettu namipallo Monikäyttöinen namipallo sopii erinomaiseksi aktivointileluksi kotiin sekä palkkaukseen koiraharrastuksissa! Laita namit pallon sisään ja sulje pallo...
(9)
26,95 €
Useita vaihtoehtoja
villadog taskunuusku - Haistelumatot - 42779 - 1
villadog haistelukuppi - Haistelumatot - 42779 - 2
VillaDog

VillaDog Taskunuusku

Taskunuusku on pieni, näppärästi taskuun mahtuva ja suljettava matkanuusku. Se on helppo ottaa lenkille tai treeneihin virettä laskemaan tai mukavaksi puuhaksi omaa vuoroa odottaessa....
(4)
22,90 €
Useita vaihtoehtoja
Nauhoittava painonappi koiran kommunkointiin - Muut virikelelut - 27911 - 1
Lemmikin =C3=A4=C3=A4ninappi sanojen opettelemiseen - Muut virikelelut - 27911 - 1
Ale -7%
Ozami

Kommunikointinappi

Äantä tallentava painonappi toistaa äänitetyn sanan, kun lemmikki painaa sitä. Yhdistämällä sana toimintaan, lemmikki voi oppia ilmaisemaan tarpeitaan itsenäisesti.
(1)
12,90 € - 47,90 €
Useita vaihtoehtoja
Kong Classic koiran aktivointilelu, punainen - Muut virikelelut - 102321 - 1
Kong Classic koiran aktivointilelu, punainen - Muut virikelelut - 102321 - 2
Kong

Kong Classic koiran aktivointilelu, punainen

Kong Classic aktivointilelu Tämä aktivointilelujen klassikko ei ole menettänyt hohtoaan vuosien saatossa! Kong Classic on Kongin kestävästä kumiseoksesta valmistettu aktivointilelu innokkaille...
(5)
8,95 € - 33,95 €
Useita vaihtoehtoja
Haistelumatto koiralle - Haistelumatot - 003417 - 1
Nuuskumatto koiralle - Haistelumatot - 003417 - 2
Zayma

Nuuskumatto

Haistelumaton avulla tarjoat koirallesi helposti rauhoittavaa aktiviteettia vaikka joka päivä ruokinnan yhteydessä. Nuuskumattoa voi hyödyntää myös treeneissä koiran mielentilan...
(8)
27,90 € - 56,90 €
Useita vaihtoehtoja
yoomy pot vihreä - Muut virikelelut - 43917 - 1
Inooko Yoomy Pot - Muut virikelelut - 43917 - 2
Inooko

Inooko Yoomy Pot

Iinooko Yoomy Pot on täytettävä koiran aktivointilelu, joka hidastaa syömistä ja tarjoaa rauhoittavaa nuolemista. Täydellinen virikelelu koirille sisäkäyttöön.
(1)
19,90 €
Useita vaihtoehtoja
Nuuskukori, violetti - Haistelumatot - 43831 - 1
Nuuskukori, violetti - Haistelumatot - 43831 - 2
Koiratuulia

Nuuskukori, violetti

Alkuperäinen ja konepestävä, 100 % puuvillasta käsityönä valmistettu nuuskukori koirallesi. Kolme eri kokoa.
(0)
39,00 € - 79,00 €
Useita vaihtoehtoja
Doggotique XL Feeding Station virikeruokamatto - Nuolumatot - 43111 - 1
Doggotique XL Feeding Station virikeruokamatto - Nuolumatot - 43111 - 2
Doggotique

Doggotique XL Feeding Station virikeruokamatto

Vielä enemmän tekemistä, herkkuja ja rauhoittumista – jättikokoisella nuolumatolla! Monta erilaista haastetehtävää samassa aktivointialustassa!
(0)
28,90 €
Useita vaihtoehtoja
Kong Dental purulelu - Muut virikelelut - 103272 - 1
Kong

Kong Dental purulelu

Kong Dental Stick™ purulelu on valmistettu kestävästä Kong Classic kumista purupuuhaksi kaikille koirille. Kong Dental Stick purulelun erityiset Denta-Ridges™ urat auttavat puhdistamaan...
(0)
8,95 € - 16,95 €
Useita vaihtoehtoja
Doggotique Slow Bowl Diamond - Ruokailua hidastavat kupit - 43127 - 1
Doggotique Slow Bowl Diamond - Ruokailua hidastavat kupit - 43127 - 2
Doggotique

Doggotique Slow Bowl Diamond

Tyylikäs, rauhoittava ja aktivoiva – Slow Bowl Diamond on täydellinen yhdistelmä hidasta ruokailua ja mielen virkeyttä koiralle tai kissalle.
(0)
26,90 €
Useita vaihtoehtoja
Doggotique Slow Bowl 2in1 Heart - Ruokailua hidastavat kupit - 43117 - 1
Doggotique Slow Bowl 2in1 Heart - Ruokailua hidastavat kupit - 43117 - 1
Doggotique

Doggotique Slow Bowl 2in1 Heart

Sydämellinen yhdistelmä hidasruokintakulhoa ja nuolumattoa – mukana kätevä lasta herkkujen levittämistä varten! Aktivointikupin alapohjassa on täydellinen nuolumatto - kaksi tuotetta...
(0)
25,90 €
Useita vaihtoehtoja
Inooko Yoomy Wobble - Ruokailua hidastavat kupit - 43911 - 1
Inooko Yoomy Wobble - Ruokailua hidastavat kupit - 43911 - 2
Inooko

Inooko Yoomy Wobble

Inooko Yoomy Wobble on täytettävä koiran aktivointilelu, joka keinuu ja haastaa koiran etsimään herkkuja. Pidentää ruokailua ja tarjoaa rauhoittavaa nuolemista.
(0)
24,90 €
Useita vaihtoehtoja
Planet Dog Snoop koiran aktivointilelu - Aktivointipallot - 28764 - 1
Planet Dog Snoop ja Nooks virikelelut koiralle - Aktivointipallot - 28764 - 2
Outward Hound

Outward Hound Snoop aktivointipallo

Planet Dog Snoop aktivointipallo on hauska virikelelu kaikille koirille. Planet Dog Orbee Tuff Snoop on joustavasta ja pehmeästä kumista valmistettu aktivointipallo koiralle. Koiralle puuhastelu...
(1)
23,95 €
Useita vaihtoehtoja
Nuuskumatto koiralle, valmistettu Suomessa - Haistelumatot - 003814 - 1
Nuuskukuppi pinkki - Haistelumatot - 003814 - 1
VillaDog

Nuuskukuppi aktivointilelu

VillaDog Nuuskukuppi on hauska kotimainen, villasta valmistettu aktivointilelu. Nuuskukuppi on haistelumaton tyyppinen aktivointilelu, jonka sisään voi piilottaa ruokaa ja makupaloja. Nuuskukupin...
(3)
40,00 €
Useita vaihtoehtoja
Koiran aktivointilelu nuuskupallo - Haistelumatot - 003810 - 1
Kotimainen koiran aktivointilelu - Haistelumatot - 003810 - 1
VillaDog

Nuuskupallo aktivointilelu

VillaDog Nuuskupallo on hauska kotimainen, villasta valmistettu aktivointilelu. Nuuskupallo on nuuskumaton tyyppinen aktivointilelu, jonka sisään voi piilottaa ruokaa ja makupaloja. Nuuskupallon...
(1)
40,00 €
Useita vaihtoehtoja
SodaPup nuolumatto Zombie - Nuolumatot - 003972 - 1
SodaPup nuolumatto Zombie - Nuolumatot - 003972 - 2
SodaPup

SodaPup nuolumatto Zombie

SodaPup nuolumatto Zombie 20 x 20 cm SodaPup zombie kuvioinen nuolumatto hidastaa koirasi syömistä ja tekee ruokailusta mukavan virikehetken. Matto sopii mainiosti myös kissoille! SodaPup...
(0)
19,50 €
Useita vaihtoehtoja
Aktivointipeli Nina Ottosson Dog Slider - Älypelit - 5276 - 1
Nina Ottosson

Aktivointipeli Nina Ottosson Dog Slider

Aktivointipeli Sliderin avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusi taitoja! Dog Challenge Slider peli on tarkoitettu ensisijaisesti kokeneemmille pelaajille, joilla on...
(0)
36,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Nina Ottosson Dog Worker aktvointipeli - Älypelit - 020685 - 1
Koiran aktivointipeli Nina Ottosson Dog Worker - Älypelit - 020685 - 2
Nina Ottosson

Aktivointilpeli Nina Ottosson Dog Worker

Aktivointipeli Workerin avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusi taitoja! Dog Worker peli on tarkoitettu ensisijaisesti kokeneemmille pelaajille, joilla on jo...
(0)
33,95 €
Tuote tilapäisesti loppu
Ozami Aktivointimatto - Haistelumatot - 5723 - 1
Ozami Aktivointimatto - Haistelumatot - 5723 - 2
Ozami

Ozami Aktivointimatto

Ozami Aktivointimatto on hauska ja erilainen aktivointilelu koirille ja kissoille! Piilota hapsujen juureen nameja ja anna lemmikkisi löytää nenän avulla herkullisia aarteita! Nenänkäyttö- ja...
(0)
19,95 € - 34,95 €
Useita vaihtoehtoja
Pawling koirien keilauspeli. - Älypelit - 004859 - 1
Koirakeilaus keilat ja ohjeet pelaamiseen - Älypelit - 004859 - 2
Pawling

Pawling keilauspeli koirille

Interaktiivinen virikepeli
Koirien oma keilapeli. Pawling koirakeilaus kehittää koiran taitoja ja aktivoi mieltä. Neljä tasoa, 16 pelikuviota ja mahdollisuus kisata verkossa. Hauskaa ja helppoa!
(0)
34,90 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Outward Hound Hide A Squirrel virikelelu koiralle - Muut virikelelut - 28954 - 1
Uusi
Outward Hound

Outward Hound Hide A Squirrel virikelelu koiralle

26,5x19x19cm
Outward Hound Hide A Squirrel – koiran virikelelu Outward Hound Hide A Squirrel on pehmeä koiran virikelelu, joka yhdistää etsintäleikin ja vinkuvat pehmolelut. Piilota pikku oravat rungon...
(0)
31,90 €
Heti varastosta (Mikkeli)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
honeypot xl - Muut virikelelut - 29245 - 1
pinkki honeypot - Muut virikelelut - 29245 - 1
SodaPup

SodaPup Honey Pot Pup-X virikelelu koiralle, XL-koko

SodaPup Honey Pot Extra Large on erittäin kestävästä PUP-X polymeeristä valmistettu koirien virikelelu. Hunajatynnyrin muotoinen SodaPup Honey Pot PUP-X lelu sopii mainiosti myös koville...
(3)
29,90 €
Useita vaihtoehtoja
SodaPup Licking Mat imukupeilla, Lotus - Nuolumatot - 42755 - 1
Ale -25%
SodaPup

SodaPup Licking Mat imukupeilla, Lotus

Imukupeilla varustettu SodaPup nuolumatto Lotus pysyy paikoillaan ja voidaan kiinnittää myös esimerkiksi koiralle kylpyhuoneen seinään tai kissalle keittiön pöytään!SodaPup Lotus kuvioinen...
(0)
14,63 €Ovh. 19,50 €
Useita vaihtoehtoja
Ahmimisenestokuppi oranssi - Ruokailua hidastavat kupit - 9624 - 1
Ahmimisenestokuppi Fun Feeder Slow Bowl - Ruokailua hidastavat kupit - 9624 - 2
Outward Hound

Ahmimisenestokuppi Fun Feeder Slo-Bowl, oranssi

Fun Feeder Slo-Bowl ahmimisenestokuppi auttaa lemmikkiäsi syömään terveellisessä ja rauhallisessa tahdissa, mikä parantaa ruoansulatusta. Fun Feeder Slo-Bowl ruokakupissa on ateriointia...
(0)
19,95 € - 27,95 €
Useita vaihtoehtoja
Doggotique Slow Bowl Bloom - Ruokailua hidastavat kupit - 20461 - 1
Doggotique Slow Bowl Bloom - Ruokailua hidastavat kupit - 20461 - 1
Doggotique

Doggotique Slow Bowl Bloom

Ruokailua hidastava virikekuppi koirille ja kissoille. Helppohoitoinen silikonikuppi rauhoittaa, aktivoi ja hidastaa syömistä. BPA-vapaa ja konepesun kestävä.
(0)
27,90 €
Useita vaihtoehtoja
Doggotique Yin & Yang Slow Bowl - Nuolumatot - 43107 - 1
Doggotique Yin & Yang Slow Bowl - Nuolumatot - 43107 - 2
Doggotique

Doggotique Yin & Yang Slow Bowl

Yhdistä rauhoittava herkkuhetki ja mielekäs aktivointi – tyylikkäässä Yin & Yang -muotoilussa!
(2)
26,90 €
Useita vaihtoehtoja
Fun Feeder Wobble Slow Bowl, keinuva aktivointiruokakuppi - Ruokailua hidastavat kupit - 41917 - 1
Fun Feeder Wobble Slow Bowl, keinuva aktivointiruokakuppi - Ruokailua hidastavat kupit - 41917 - 2
Outward Hound

Fun Feeder Wobble Slow Bowl, keinuva aktivointiruokakuppi

Ø 23 cm
Oh Fun Feeder Wobble Slo Bowl Mint hidastaa syömistä jo 10 kertaisesti! Heiluva Slow Bowl sopii erinomaisesti koirille, joiden ruokailu on pelkkää ahmimista. Kuppi haastaa koiraa...
(1)
25,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Ahmimisenestokuppi koiralle ja kissalle - Ruokailua hidastavat kupit - 6037 - 1
Outward Hound

Ahmimisenestokuppi Fun Feeder Slo-Bowl S, sininen

Fun Feeder Slo-Bowl ahmimisenestokuppi mini auttaa lemmikkiäsi syömään terveellisessä ja rauhallisessa tahdissa, mikä parantaa ruoansulatusta. Fun Feeder -kupissa on ateriointia pidentävät...
(1)
16,95 € - 23,95 €
Useita vaihtoehtoja
Kong Easy Treat Liver maksanmakuinen herkkutahna - Muut virikelelut - 102326 - 1
Kong

Kong Easy Treat Liver maksanmakuinen herkkutahna

Kong Easy Treat herkkutahna on suunniteltu Kong-lelujen täytteeksi mutta se sopii mainiosti myös muiden kumisten ja muovisten aktivointilelujen täytteeksi. Pitkällä suuttimella makutahna on...
(0)
12,95 €
Tuote tilapäisesti loppu
Kong Extreme Tire virikelelu koirille - Muut virikelelut - 28774 - 1
Kong

Kong Extreme Tire virikelelu koirille

ML 11,5 x 11,5 x 4 cm
Kong Extrene Tire koiran aktivointilelu on kestävä, ruoalla ja herkuilla täytettävä lelu kaikille koirille. Kong Extreme Tire on renkaan muotoinen ja ontto aktivointilelu, jonne on helppo laittaa...
(0)
20,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Ahmimisenestokuppi turkoosi - Ruokailua hidastavat kupit - 9623 - 1
Ahmimisenestokuppi Fun Feeder Slow Bowl - Ruokailua hidastavat kupit - 9623 - 2
Outward Hound

Ahmimisenestokuppi Fun Feeder Slo-Bowl, turkoosi

Fun Feeder Slo-Bowl ahmimisenestokuppi auttaa lemmikkiäsi syömään terveellisessä ja rauhallisessa tahdissa, mikä parantaa ruoansulatusta. Fun Feeder Slo-Bowl ruokakupissa on ateriointia...
(2)
19,95 € - 27,95 €
Useita vaihtoehtoja
JW Hol-ee Roller verkkopallo L - Pallot ja narupallot - 105226 - 1
JW Hol-ee Roller verkkopallo L - Pallot ja narupallot - 105226 - 1
JW

JW Hol-ee Roller verkkopallo L

Luonnonkuminen verkkopallo aktivointiin ja treeneihin. Verkkorakenne mahdollistaa läähättämisen pallo suussa. Koirien kestosuosikki vuodesta toiseen!
(0)
18,95 €
Useita vaihtoehtoja
Lickimat kissan nuolumatto - Kissan aktivointilelut - 27896 - 1
LickiMat Kitty nuolumatto kissoille ja pienille koirille - Kissan aktivointilelut - 27896 - 1
LickiMat

LickiMat Kitty nuolumatto kissoille ja pienille koirille

LickiMat Kitty -nuolumatto tuo virikkeellisyyttä kissan ruokailuun! LickiMat Kitty on suunniteltu aktivoimaan kissaasi maistuvimmalla tavalla! Lemmikkisi lempiruoalla ja herkuilla voit luoda tälle...
(0)
9,95 €
Useita vaihtoehtoja
Aktivointipallo koiralle ja kissalle vaaleanpunainen - Aktivointipallot - 29204 - 1
Snackball säädettävä aktivointipallo ø 7,5 cm - Aktivointipallot - 29204 - 2
Trixie

Snackball säädettävä aktivointipallo ø 7,5 cm

Trixie Snackball on perinteinen aktivointipallo, jossa on säädettävä aukko makupaloille. Trixie Snackball namipallossa voit säätää aukkoa makupalan koon mukaan. Säädettävän aukon avulla...
(0)
9,90 €
Useita vaihtoehtoja
SodaPup nuolumatto Bones, violetti - Nuolumatot - 003970 - 1
SodaPup nuolumatto Bones, violetti - Nuolumatot - 003970 - 2
SodaPup

SodaPup nuolumatto Bones, violetti

SodaPup nuolumatto luukuviolla 20 x 20 cm SodaPup luukuvioinen nuolumatto hidastaa koirasi syömistä ja tekee ruokailusta mukavan virikehetken. Matto sopii mainiosti myös kissoille! SodaPup...
(1)
19,50 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Tetraflex-aktivointipallo - Aktivointipallot - 102484 - 1
Tetraflex-aktivointipallo - Aktivointipallot - 102484 - 2
Starmark

Tetraflex-aktivointipallo

Tetraflex -aktivointilelulla voit muuttaa koirasi ruokahetken leikkihetkeksi! Aktivointilelu tarjoaa koirallesi fyysisesti sekä henkisesti haastavaa leikkiä tunneiksi. Täytä pallo ruoalla tai...
(0)
11,95 € - 23,95 €
Useita vaihtoehtoja
SodaPup Corn On The Cob virikelelu, keltainen - Muut virikelelut - 003979 - 1
SodaPup Corn On The Cob virikelelu, keltainen - Muut virikelelut - 003979 - 2
SodaPup

SodaPup Corn On The Cob virikelelu, keltainen

Sylinterimäinen virikelelu koville pureskelijoille. Täytä lelu koirasi ruoalla tai suosikkiherkulla ja tarjoile mukava puuhahetki ruokailun yhteydessä!
(1)
16,95 € - 18,95 €
Useita vaihtoehtoja
Vuoka koiran namien leivontaan - Palkitsemistarvikkeet - 28800 - 1
Leivontavuoka syd=C3=A4n - Palkitsemistarvikkeet - 28800 - 2
Trixie

Trixie paistovuoka makupaloille

Silikoninen vuoka sopii itsetehtyjen makupalojen paistamiseen sekä nuolumatoksi. Sydämen tai luun malliset makupalat on helppo irrottaa taipuisasta vuoasta, ja uunin lisäksi vuoka kestää myös...
(2)
13,90 €
Useita vaihtoehtoja
Konk Easy Treat makutahna cheddar - Muut virikelelut - 26967 - 1
Kong

Kong Easy Treat Cheddar juustonmaikuinen herkkutahna

Kong Easy treat herkkutahna on suunniteltu Kong-lelujen täytteeksi mutta se sopii mainiosti myös muiden kumisten ja muovisten aktivointilelujen täytteeksi. Pitkällä suuttimella makutahna on...
(0)
12,95 €
Heti varastosta (Mikkeli)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Slow Feeder Bowl Insert Blue Arch - Nuolumatot - 50230 - 1
Slow Feeder Bowl Insert Blue Arch - Nuolumatot - 50230 - 2
LickiMat

Slow Feeder Bowl Insert Blue Arch

Sininen
Slow Feeder Bowl Insert Blue Arch on silikoninen lisäosa, joka hidastaa syömistä ja sopii tavallisiin ruokakuppeihin.
(0)
6,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Trixie Junior Aktivointitarjotin - Nuolumatot - 5697 - 1
Trixie

Trixie Junior Aktivointitarjotin

Junior Aktivointitarjotin tarjoaa lemmikillesi rentouttavaa tekemistä ja rauhallisen ruokailuhetken. Levitä mattoon esimerkiksi märkäruokaa, jauhelihaa tai turvotettua kuivanappulaa ja tarjoa...
(1)
6,90 €
Heti varastosta (Mikkeli)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Ahmimisenestokuppi pienelle koiralle ja kissalle - Ruokailua hidastavat kupit - 9621 - 1
Outward Hound

Ahmimisenestokuppi Fun Feeder Slo-Bowl XS, värilajitelma

Fun Feeder Slo-Bowl ahmimisenestokuppi tiny auttaa lemmikkiäsi syömään terveellisessä ja rauhallisessa tahdissa, mikä parantaa ruoansulatusta. Fun Feeder -kupissa on ateriointia pidentävät...
(1)
9,95 €
Useita vaihtoehtoja
Ahmimisenestokuppi violetti - Ruokailua hidastavat kupit - 9622 - 1
Ahmimisenestokuppi Fun Feeder Slow Bowl - Ruokailua hidastavat kupit - 9622 - 2
Outward Hound

Ahmimisenestokuppi Fun Feeder Slo-Bowl, lila

Fun Feeder Slo-Bowl ahmimisenestokuppi auttaa lemmikkiäsi syömään terveellisessä ja rauhallisessa tahdissa, mikä parantaa ruoansulatusta. Fun Feeder Slo-Bowl ruokakupissa on ateriointia...
(1)
19,95 € - 27,95 €
Useita vaihtoehtoja
Ahmimisenestokuppi Pillars - Nuolumatot - 20453 - 1
Ahmimisenestokuppi Pillars - Nuolumatot - 20453 - 2
Trixie

Ahmimisenestokuppi Pillars

Halkaisija 35 cm
Auttaa ahmimiseen ja tuo päivittäiseen ruokintaan helppoa virikettä kotona. Helppo pitää puhtaana ja sopii päivittäiseen käyttöön.
(0)
25,90 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Aktivointilelu Looper puuharengas - Muut virikelelut - 002147 - 1
Starmark

Aktivointilelu Looper puuharengas

Starmark Looper puuharengas aktivointilelu tarjoaa hauskuutta pitkäksi aikaa! Starmark Looper on hieman erilainen aktivointilelu, jonka tyhjentäminen ei sujukaan ihan tassunkäänteessä. Starmark...
(0)
19,90 € - 25,90 €
Useita vaihtoehtoja
Aktivointilpeli Nina Ottosson Dog Twister - Älypelit - 7205 - 1
Nina Ottosson

Aktivointilpeli Nina Ottosson Dog Twister

Aktivointipeli Twisterin avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusi taitoja! Dog Twister peli on tarkoitettu ensisijaisesti kokeneemmille pelaajille, joilla on jo...
(0)
30,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Kong aktivointpallo Bamboo - Aktivointipallot - 24030 - 1
Aktivointipallo Kong Bamboo, Ø 12 cm - Aktivointipallot - 24030 - 2
Kong

Aktivointipallo Kong Bamboo, Ø 12 cm

12 cm
Aktivointipallo Kong Bamboo on mainio lelu koiran mielen virkistämiseksi ja ruokailun hidastamiseksi! Kong Bamboo aktivointipallolla voi korvata myös ruokakupin, laita nappulat palloon ja anna...
(0)
18,95 €
Heti varastosta (Mikkeli)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Aktivointipallo Snuffle N' Treat Ball - Aktivointipallot - 28952 - 1
Aktivointipallo Snuffle N' Treat Ball - Aktivointipallot - 28952 - 2
Outward Hound

Aktivointipallo Snuffle N' Treat Ball

Sis. kuusi oravapehmoa
Snuffle N' Treat Ball -aktivointilelu tuo uudenlaista hauskuutta namipallon pyörittelyyn! Snuffle N' Treat Ball -aktivointilelu tarjoaa koirallesi uuden ja hauskan tavan saada sekä fyysistä että...
(0)
39,95 €
Heti varastosta (Mikkeli)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
koiran aktivointipallo treat tumble - Aktivointipallot - 020053 - 1
nina ottosson koiran namipallo - Aktivointipallot - 020053 - 2
Nina Ottosson

Aktivointipallo Treat Tumble

Aktivointipallo Treat Tumble on mainio lelu koiran mielen virkistämiseksi ja ruokailun hidastamiseksi! Nina Ottosonin kuuluisat koiran aktivointilelut on saavuttaneet suuren suosion koiraperheissä....
(0)
7,95 € - 12,95 €
Useita vaihtoehtoja
Aktivointipallo kissalle 5 cm - Kissan aktivointilelut - 101256 - 1
Pawise

Aktivointipallo kissalle 5 cm

Pawise aktivointipallo on pienikokoinen ja kevyt pallolelu kissalle ja kaikkein pienimmille koirille Pawise aktiointipallo on perinteinen aktivointilelu, joka sopii hyvin kissoille ja kaikkein...
(0)
2,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Nina Ottosson koiran aktivointipeli Dog Brick - Älypelit - 7203 - 1
Nina Ottosson

Aktivointipeli Dog Brick

Aktivointipeli Dog Brickin avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusia taitoja! Dog Brick peli on tarkoitettu ensisijaisesti hieman aiempaa kokemusta omaaville...
(1)
27,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Aktivointipeli Dog Brick Small - Älypelit - 50050 - 1
Aktivointipeli Dog Brick Small - Älypelit - 50050 - 2
Nina Ottosson

Aktivointipeli Dog Brick Small

Pienille koirille
Aktivointipeli Dog Brick Smallin avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusia taitoja!
(0)
14,95 €
Heti varastosta
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Aktivointipeli Dog Casino - Älypelit - 7204 - 1
Nina Ottosson

Aktivointipeli Dog Casino

Aktivointipeli Casinon avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusi taitoja! Dog Casino peli on tarkoitettu ensisijaisesti aiempaa kokemusta omaaville pelaajille. Se on...
(0)
29,95 €
Heti varastosta (Mikkeli)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Nina Ottosson koiran aktivointipeli - Älypelit - 7201 - 1
Nina Ottosson

Aktivointipeli Dog Smart

Aktivointipeli Smartin avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusi taitoja! Dog Smart aktivointipeli on tarkoitettu ensisijaisesti aloitteleville pelaajille. Se on Nina...
(0)
16,95 €
Heti varastosta (Lahti)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Aktivointipeli koiralle Nina Ottosson Hide n' Slide - Älypelit - 6427 - 1
Aktivointipeli Nina Ottosson Dog Hide N Slide - Älypelit - 6427 - 1
Nina Ottosson

Aktivointipeli Nina Ottosson Dog Hide N Slide

Aktivointipeli Hide n' Sliden avulla saat virikkeellistettyä lemmikkisi ruokailua sekä opetettua uusi taitoja! Dog Hide n' Slide peli on tarkoitettu ensisijaisesti hieman aiempaa kokemusta omaaville...
(0)
27,95 €
Useita vaihtoehtoja
Dog Comets Ceres with Treat Locker - Muut virikelelut - 80181 - 1
Dog Comets Ceres with Treat Locker - Muut virikelelut - 80181 - 2
Dog Comets

Dog Comets Ceres with Treat Locker

Kestävä namipallo koiralle. Aktivoi, puhdistaa hampaita ja hieroo ikeniä. Täytettävä aktivointilelu tarjoaa virikkeitä ja pitkäkestoista tekemistä.
(0)
9,95 €
Useita vaihtoehtoja
Dog Comets Moonstone Treat Cube - Pallot ja narupallot - 80191 - 1
Dog Comets Moonstone Treat Cube - Pallot ja narupallot - 80191 - 2
Dog Comets

Dog Comets Moonstone Treat Cube

Kestävä aktivointipallo koiralle. Pomppii arvaamattomasti, täytettävä herkuilla ja vinkuu. Aktivoi koiraa ja tukee hammasterveyttä leikissä.
(0)
12,95 €
Useita vaihtoehtoja
Dog Comets Treat Lock Ball - Aktivointipallot - 80195 - 1
Dog Comets Treat Lock Ball - Aktivointipallot - 80195 - 2
Dog Comets

Dog Comets Treat Lock Ball

Kestävä herkkupallo koiralle. Täytettävä, pomppii arvaamattomasti ja kelluu vedessä. Aktivoi ja tarjoaa pitkäkestoista tekemistä sisällä ja ulkona.
(0)
8,50 €
Useita vaihtoehtoja